lauantai 7. huhtikuuta 2018

by Terry Touch-Expert Advanced

Terry de Gunzburghan tunnetaan YSL:n klassisen valokynän ideoijana (tai luojana), joten ei ihme, että hänen omaa nimeään kantavassa kosmetiikkasarjassa on myös samantapainen tuote, joka tosin toimii ennemminkin peitevoiteena, kuin valokynänä.




Pakkaus ainakin on yksi yhteen YSL:n vastaavan kanssa, pakkauksen väriä ja tekstejä lukuunottamatta. Kynän sisältö pumpataan päästä toisessa päässä olevaan siveltimeen. Peittävyys on siis parempi kuin perinteisissä valokynissä, mutta voiteessa on myös mielestäni aika lailla valoa heijastavia pigmenttejä, joka näkyy sen ihoa tasoittavana ominaisuutena (ks. alin kuva alla).



Alimmassa kuvassa voide on paremmin levitetty ranteen sisäpuolelle, kuin ylemmässä. Sävy on 03 Beige, eli viidestäsävystä se tummemmasta päästä. Sarjassa on vaaleampia tyypilliselle suomalaiselle iholle. Valoa heijastavien pigmenttien voiksi tätä kynää suositellaan myös käytettäväksi highlighterinä.

Mielenkiintoinsta kyllä, vaikka tuotteessa on alkoholia, parabeeneja ja muita kyseenalaisia ainesosia, on siinä myös esim. taatelinsiemenuutetta, jonka on joissain tutkimuksissa todettu parantavan ihon elastisuutta, auttavan pigmenttihäiriöissä ja punoituksessa ja parantavan ihon kirkkautta ja kosteustasapainoa. Hevoskastanjauute ja pantenoli puolestaan rauhoittavat ihoa, mikä ominaisuus voi olla tarpeen, sillä tuote sisältää kohtalaisen paljon allergeeneja (mm. linalooli, geranioli). Tuotteessa on myös Aasian ruttojuurta, joka mahdollisesti toimii anti-inflammatorisena ja anti-aging -aineena, samoin kuin ihoa parantavat kehäkukka- ja lakritsiuute. Tuotteessa ovat myös talkki, silikonit ja glyseriini INCI-listan alkupäässä.

Se, mistä pidän, on lähinnä suhteellisen juokseva ja voidemainen koostumus, sekä peittävyys. Täytyy silti sanoa, että tämän käytettyäni palaan varmaan edelleen Misshan vastaavaan, jonka myyjiä löytyy täältä.

On se vaan niin edullinen ja hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!