tiistai 23. huhtikuuta 2013

Musta

Kristityssä maailmassa musta on surun väri. Se symbolisoi tuntematonta, pimeää yötä. Musta on väri, joka ei heijasta valoa vaan imee sen. Se ilmaisee värittömyyttä, melankoliaa ja tyhjyyttä. Musta väri yhdistetään myös negatiiviseen, synkkään, pahamaineiseen, pimeyden voimiin ja pahuuteen.

Puhutaan esimerkiksi "mustasta listasta", "mustasta torstaista", "mustasta magiasta" ja "mustasta raamatusta".

Mustaa kissaa pidetään epäonnen tuojana, mutta esim. Ranskassa  taloon tuo jatkuvaa rahaonnea kissa, jolla on yksikin valkoinen karva rinnuksissaan. Kuvassa posettaa kissapoika Pepsi.

Mustaa pidetään myös paholaisen värinä, ja varsinkin keskiajalla mustia eläimiä syytettiin usein onnettomuuksista.

Mustaa pidetään myös tyylikkyyden, eleganssin ja tasokkuuden värinä. Niin Länsimaissa kuin Japanissa juhlavaatteet ovat (varsinkin miehillä) mustia (vrt. "black tie only event"). Ennenaikaan morsianten hääpuvut olivat juhlavan mustia.


Entisajan hääpareja.

Jean-Paul Gaultierin luomaa eleganssia catwalkilla.

Jo keskiajalta lähtien musta on myös symboloinut voimaa ja salaisuutta. Ei ole sattumaa, että se esiintyi esimerkiksi niin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kotkasymbolissa kuin myöhemmin natsien symbolikseen ottamassa hakaristissä.


Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan lippu.

Power dressing.

1400-luvulla kehitetyt mustat väriaineet toivat myös mustat kankaat markkinoille. Korkea-arvoiset virkamiehet alkoivat käyttää mustia asuja osoituksena arvostaan ja tärkeydestään. Pian aatelisto ja kruunupäät seurasivat perässä ja mustia vaatteita pidettiin osoituksena vallasta, voimasta, arvokkuudesta, vaatimattomuudesta ja kohtuullisuudesta.

Mustaa on myös pidetty kapinallisten värinä, individualismin ja intellektuellien sosiaalisen kapinan symbolivärinä. Ihmisten, jotka sotivat vastaan yhteiskunnan arvoja ja normeja.


Marlon Brando nuorena kapinallisena mustine nahkatakkeineen.

Musta on värin negaatio, värin puuttuminen, jolla on tavallaan ristiriitainen konnotaatio seksikkäästä aina tyhjyyteen. Se voidaan yhdistää niin hyvään kuin pahaan. Seuraavassa muutama esimerkki:
Good black
  • Black tie - formal (as in formal party attire)
  • Black belt - expert (especially in martial arts)
  • Blackwash - bring things out in the open In the black - having money, doing well in business
  • Men in black - government agents
  • Black box - equipment or apparatus
  • Pitch black - dark as night, very black
Bad black
  • Black out - Loss of consciouness or the act of erasing something
  • Blackout - loss of electricity or turning out the lights
  • Black eye - damage such as damage to one's reputation, slander, unpopular
  • Black-hearted - evil
  • Blackguard - a scoundrel
  • Black sheep - an outcast from a family or from society
  • Black market - illegal trade (goods or money)
  • Blackmail - obtaining something by threat
  • Blacklist - list of people or organizations to boycott, avoid, or punish

Kasimir Malevichin "Mustaa neliötä"  (1915) on pidetty maailman ensimmäisenä puhtaasti abstraktina maalauksena. Minulla on ollut ilo nähdä alkuperäinen taulu Moskovassa Tretjakovin galleriassa.


1 kommentti:

  1. Rippipukuni oli musta. Se oli ilmeisesti tapa ainakin savolaisessa herännäispitäjissä vielä 50-luvun lopulla.

    Rippikoulunkäyntimuoto oli kuitenkin siihen aikaan varsin moderni eli olimme viikon-pari kesäisellä leirillä.

    Musta paitapusero tuli heti koulukäyttöön, mutta pliseeratulla hameella ei ollut juuri käyttöä. Ehkä jotkut hautajaiset. Saattaisi löytyä vielä komeroista. Tuskin mahtuisi vyötäröstä, edes avoimeksi jätettynä pitkähelmaisen yläosan alle.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!