sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Millä maksaläiskät lähtevät

Joskus nuorempana auringonotto ja rusketus oli todella muotia. Ymmärtämättömyyttäni aurinkoa/solariumia tuli myös otettua ihan liikaa ja kasvoihin tuli mustia läiskiä, jotka lähtivät valitettavasti vasta parin kymmenen vuoden aikana.

Kokeilin kaikenlaista, ja valoimpulssihoito dermatologin tekemänä toimi (jotenkin) hyvin. Tosin käsittelyjä tarvittiin monta ja yhden sellaisen jälkeen naama oli monta viikkoa ruhjotun näköinen. Ihotautilääkärin mukaan pigmentit olivat niin syvällä ihossa, että niitä useamman hoitokerrankin jälkeen nousi jatkuvasti pintaan.

Tässä apu maksaläiskiin!

Avitcid on reseptilääke, ja oheisessa kuvassa on sen miedompi muoto. Hoksasin tämän voiteen jossain vaiheessa, kun sille tuli uusi indikaatio ihon valovaurioiden hoitoon.

Tätä voidetta ei saa käyttää jos iho joutuu altistumaan auringolle, eikä aurinkoa saa ottaa pitkään aikaan voiteen käyttämisen jälkeen. Niinpä minä käytin sitä talvisin ja iho punoitti ja kesi jatkuvasti. Joillakin tämä punotus ja kesiminen voi olla todella voimakastakin; oma ihoni on hyvin jo tottunut.

Tulos: maksaläiskät ovat lähteneet hyvin, ainoastaan toisessa leukapielessä on vielä pientä ruskeaa röhelmää, joka ei pahemmin haittaa.

Nykyään nuoret ovat uskoakseni jo hiukan valistuneempia ja käyttävät ulkona kunnon aurinkosuojaa, varsinkin kesällä ja valoa hohtavilla kevään laskettelurinteillä. On silkkaa hulluutta tehdä itselleen hallaa vuosikymmeniksi aiheuttamalla kosmeettista haittaa, tai jopa ihosyövän. Ei tämä ylempänä kuvattu voidekaan ole sellaista, jota soisin kenenkään (etenkään nuoren) ihmisen jatkuvasti käyttävän, siinä kun on vaikuttavana aineena A-vitamiinin happomuoto, joka on teratogeeni, eli se voi tuottaa sikiövaurioita raskaana oleville naisille tai raskautta yrittäville naisille. Suoja-aikaa ja vaarallista annosta ei itse asiassa tiedetä, minkä takia suuri varovaisuus on tarpeen.

Siis kesäisin, muistakaapa suojata ihonne haitallisilta UV-säteiltä ja varokaa nahkanne polttamista kaikin tavoin muutenkin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!