perjantai 8. marraskuuta 2013

Liikuntapäiväkirja - 21 viikkoa takana

Edistyminen ei näy olevan kovinkaan lineaarista, mistä lie biorytmikäyristä sitten johtuu. Viikonloppuna olin kahtena iltana ulkona, tosin ihan vaan illastamassa, mutta sekin hiukan hyydytti. Sunnuntaina sain sitten päähäni tehdä pienen sokerikokeilun, ja ostin pienen erän lakutoukkia, jotka sitten söin tietty yhdellä kertaa. Tulos: Maanantaina oli kohtuullisen turvonnut olo ja vatsa kuplutteli omituisella tavalla. Väsytti ihan vietävästi ja sen päivän liikunnat olivatkin sitten siinä, eli ei mitään.

Ruokavaliosta tuli hiukan muutenkin lipsuttua hiilihydraattipitoisemmalle, ja en voi muuta kuin todeta, että väsymys leimasi koko viikkoa.

Koska kanadalainen ystäväni oli tiistaina menossa salille, oli siis minunkin vääntäydyttävä. Puntteja tuli kyllä nosteltua ja pallon kanssa jumpattua, mutta aerobinen satsi jäi juuri ja juuri minimissään suoritetuksi. Loppu tuli hutiloitua tänäaamuna ennen aamupilatesta, joten pilateksessa olin niin hikinen, että hiki vaan roiskui. En suosittele tuollaista järjestystä liikunnoille.

Nyt alkaisi olla aika tutustua giryan käyttöön paremmin. Punteista tulee joskus ranteet kipeäksi, enkä yhtään epäile, etteikö kahvakuula tässä olisi sen kummempi, mutta vaihtelun vuoksi. Lihaksille pitäisi esitellä aika-ajoin uusia liikkeitä, antaa shokki, jolloin ne kehittyvät, eivätkä totu aina samaan liikkeeseen.

Tässä parin minuutin opastusvideo vasta-alkajille. Tästä lähden minäkin, sitten vasta tunnille.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!