torstai 11. helmikuuta 2016

Aussie, Wow ja Patykaa alkaen 10 euroa

Bootsilla oli (kuten usein) osta kaksi, ja saat kolmannen ilmaiseksi. Ilmainen on siis se edullisin hinnaltaan. Ostin Aussien kausituoteshampoota ja hoitista ja lisäsin koriin myös kuivashampoon.




Tässä Winter Miracle -sarjassa on sekä shampoossa, että hoitoaineessa helmiäistä, jolla pitäisi saada kiiltävä tukka. Niistä minulla ei ole sen kummempaa sanottavaa, kuin että hommansa hoitivat, mutta en koe hiusteni mitenkään erikoisesti kiiltelevän. Kiiltävät ne ovat tosin muutenkin.

Hoitoaineessa oli hiukan erikoisempi pakkaus, jota en suosittele ainakaan matkustelevalle ihmiselle mukana raahattavaksi (ja kuka nyt hinaisikaan mukanaan ihan täysikokoisia tuotteita).


Hoitoaineen saa ulos korkin päästä vääntämällä korkki tiettyyn asentoon aukon avaamiseksi. Se siis aukeaa helposti ja tahrii ympäristönsä.

Kuivashampoo oli muuten todella loistavaa! Siitä ei jäänyt tukkaan harmaita raitoja, mutta se freesasi hiukset yllättävän hyvin ja tuuheutti ja nosti tyveä. Olen enemmän kuin tyytyväinen ja mielestäni se peittoaa jopa Batisten kuivashampoot, jotka ovat aiemin mielestäni olleet ihan huippuja. Aussie ei myöskään tee hiuksia takkuisen karheiksi, mutta toimii silti.

Sitten uutisia punatukkaisille: Wow-tyvivärisarjassa on nyt myös sävy meille punapäille. Sävy on kauniin kuparinen, ja olen siveltimen kapeammalla päällä piirrellyt myös kulmiani.






Sarjaahan myy ainakin Sokos Suomessa, ja sävyjä on vaaleammasta tummaan ja nyt siis myös tämä punainen.

Lopuksi vielä alevinkki: Patyka on ranskalainen luonnonkosmetiikan luksusmerkki, jonka tuotteet eivät ole siitä halvimmasta päästä. Nyt kuitenkin joitakin sarjan tuotteita on tarjolla edullisesti (alkaen kympin) täällä. Käykääpä kurkkaamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!